7/28/2015

VENICE BEACH


Seitsemän päivän jälkeen lennettiin New Yorkista Los Angelesiin jossa vietettiin muutaman päivä. Heti kentältä hypättiin Hertzin bussiin ja haettiin meidän vuokra auto. Vuokrattiin auto jo hyvissä ajoin keväällä ja Hertz tarjosi parhaimman nuoriso hinnan eikä mitään lisämaksuja tullut paikanpäällä yllätyksenä. Ei otettu navigaattoria koska se olisi maksanut aika paljon extraa. Halvemmalla voi ostaa itse navigaattorin jostain marketista tai lataa kahdella kympillä puhelimeen navigaattori app niin kuin me tehtiin. Kärsivällisyyttä piti kyl olla apin kanssa koska se sekoili aina välillä ja ei ihan osannut valita nopeinta reittiä. Kannattaa siis myös ladata kaupungin Google maps nii voi välillä luntata siitä. Kaiken kaikkiaan auton vuokra sujui kivuttomasti eikä edes sählätty mitään hektisessä liikenteessä.  
Ekana päivänä ei paljon ehditty kaupunkia ihmetellä mutta keli oli niin hyvä että päätettiin suunnata Venice Beachille joka oli todella kivaa vaihtelua New Yorkin hulinan jälkeen. 
Los Angeles oli todella iso paikka eikä varsinaista keskustaa ollut. Vähän niin kuin Espoo mutta paljon isommassa mittakaavassa. Paljon erilaisia alueita ripoteltuna siellä täällä ja ilman autoa liikkuminen voisi olla haastava, varsinkin jos yrittää ehtiä nähdä paljon lyhyessä ajassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti