Viimeviikolla käytiin Olinkaa peräti
kaks kertaa köysi kiipeämässä pitkästä aikaan. Oli tosi kivaa vaikka taidot
onki vähän ruosteessa.
Aloitin köysikiipeämisen yläasteella ja lukiossa
kiivettiin kavereidenkaan paljon ja olin jopa omasta mielestäni hyvä siinä,
ainakin kehityin tasaiseen tahtiin. Kun kavereiden kanssa aloitettiin kiipeily
ei Salmisaaren kiipeilyareenaa edes ollut rakenteilla. Käytiin Espoosta käsin
Tapanilassa ja nyt kun ajattelen sitä matkaa julkisilla, ei ehkä tulisi nyt heti
mieleen matkustaa kyseistä matkaa useaan kertaan viikossa niin kuin silloin
tehtiin. Ja mikä parasta kertamaksu maksoi kolme euroa ja halleissa oli aina
tutut naamat. Laji on kasvanut näiltä ajoilta todella kovaa vauhtia. Vanhempia
järkytti kun balettitossu vaihtui kiipeilykenkään mutta harrastuksesta tuli
nopeasti hyvin rakas. Jossain vaiheessa boulderointi rupesi kuitenkin
kiehtomaan enemmän ja köysikiipeily jäi vähemmälle. Osasyynä ehkä se että
kaverit lähti armeijaan ja yksi ruotsiin, varmistajat uupui.
Varmaan päälle vuoden olen käynyt vain
boulderoimassa joten paluu korkeille seinille tuntuu hyvältä vaikka äkilliset
dropit vähän pelottaakin.
P.S Mun hiukset ei ole keltaiset vaikka
tokassa kuvassa näyttääkin siltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti